Ruumiillistunut minuus
Maurice Merleau-Pontyn filosofiassa keskeistä on ajatus ruumiillisesta tietoisuudesta eli siitä, miten me koemme ja ymmärrämme maailmaa kehomme kautta. Tämä lähestymistapa tarjoaa monia positiivisia näkökulmia, erityisesti silloin, kun pohditaan ihmisen kokemusta ja itseilmaisua.
Ruumiillinen tietoisuus ja maailman kokeminen
Merleau-Ponty korostaa, että ruumiillisuus ei ole vain passiivinen väline, jolla koemme maailman, vaan aktiivinen osa sitä, miten luomme merkityksiä ja suhteita ympäristöömme. Tämä ruumiillinen osallistuminen avaa uudenlaisen ymmärryksen siitä, kuinka syvästi olemme yhteydessä maailmaan. Ruumiillinen tietoisuus mahdollistaa sen, että voimme kokea sen rikkaammin ja moniulotteisemmin, sillä kehomme välittää tietoa, jota pelkkä kognitiivinen prosessointi ei tavoita.
Merleau-Ponty huomauttaa, että ensimmäisissä yrityksissään tarttua esineeseen lapset eivät katso käteensä vaan esineeseen, mikä viittaa siihen, että kehomme eri osat tunnetaan niiden toiminnallisuuden kautta ilman, että koordinaation oppiminen on tarpeen (Merleau-Ponty 1962). Ennalta heijastava keho on suuntautunut maailmaan siinä mielessä, että se kohdistuu siihen tarvitsematta ymmärtää, kuinka se on kohdistunut. Tämä kyky tarjoaa perustan minuudelle, jossa se kumpuaa kehon luontaisesta ilmaisuvoimasta.
Itseilmaisu ja ruumiillinen kommunikaatio
Ruumiillisuus on myös olennainen osa itseilmaisua. Merleau-Ponty näkee kehon ilmaisuvoiman perustana ihmisen kyvylle olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja kyvylle ilmaista itseään autenttisesti. Keholliset eleet, ilmeet ja asennot ovat kommunikaation muotoja, jotka välittävät tunteita ja ajatuksia tavalla, joihin sanat eivät aina kykene. Tässä valossa keho on sekä viestin että viestinnän väline, mikä korostaa ruumiillisen läsnäolon merkitystä vuorovaikutuksessa ja ihmissuhteissa.
Kanadalainen professori ja kirjailija Michael Ignatieff kertoo kirjassaan ”Scar Tissue” tarinan äidistään. Poika kuvailee äitinsä intohimoa maalaamiseen. Ennen sairastumistaan hän vietti suurimman osan ajastaan maalaten. Isän kuoleman ja äidin Alzheimerin taudin edetessä pojalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtää äiti hoitokotiin. Pian sinne muutettuaan hän ei enää kyennyt syömään itse. Äiti vietti suurimman osan ajastaan tuijottaen ulos ikkunasta. Poika vieraili äitinsä luona päivittäin havainnoiden lempeästi mutta sydäntä särkevästi hänen heikkenemistään samalla kysyen itseltään kriittisiä kysymyksiä tieteestä, genetiikasta, taiteesta ja ihmisyydestä. Eräänä päivänä hoitokodin päivähuoneessa aikaa viettäessään poika pyytää äitiään luonnostelemaan hänet.
”Laitoin hiilen hänen vasempaan käteensä ja asetin paperiarkin eteen. Istuin siinä pitäen hänen oikeaa kättään, asettuen niin, että hän ymmärtäisi, mitä häneltä odotettiin. Hetken ajan hän pysyi liikkumattomana, katsomatta hiileen ja paperiin, pienesti hymyillen. Sitten, kuin sormien välissä oleva hiili ja odottava ilmeeni laukaisivat pysähtyneen kohtauksen. Äiti alkoi piirtää. Ensimmäinen hiiliviiva ilmestyi. Hän nosti katseensa kohti kulmakarvojeni kaarta, leukani ja pääni muotoa. Hän nosti kätensä kohti kasvojani, ikään kuin arvioidakseen etäisyyttä, mittasuhteita ja muotoa. Mutta yhtä hiljaa kuin hän oli aloittanut, äitini lopetti. Hiili pysyi hänen kädessään, pysähtyneenä viimeisen viivan yläpuolelle, eikä se liikkunut enää. Yhteys, joka oli muodostunut, oli nyt katkennut ja äitini tuijotti jälleen tyhjyyteen.” (Ignatieff 1993).
Tämä tapahtuma, ottaen huomioon äidin vahvasti alentuneen kognitiivisen toimintakyvyn, sai pojan pohtimaan useita kysymyksiä minuudesta ja luovuudesta. Näkikö hän hoitokodin päivähuoneessa luovan energian spontaanin ja alitajuisen purkautumisen? Tuleeko taide tietoisesta minästä vai alkukantaisesta minästä? (Ignatieff 1993).
Kehon ja mielen yhteys
Merleau-Pontyn filosofiassa kehon ja mielen erottaminen toisistaan nähdään keinotekoisena. Sen sijaan hän puhuu ruumiin ja mielen yhteen kietoutumisesta, mikä haastaa perinteisen kaksijakoisuuden. Tämä yhteen kietoutuminen korostaa, että henkinen hyvinvointi ja fyysinen terveys ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Ruumiillinen tietoisuus ja hyvinvointi voivat edistää mielen terveyttä ja päinvastoin, mikä tarjoaa holistisen näkemyksen ihmisen hyvinvoinnista.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi
Merleau-Pontyn ajattelu ruumiillisesta tietoisuudesta antaa perustan kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Se muistuttaa meitä siitä, että arvokas ja merkityksellinen elämä rakentuu paitsi henkisten ja emotionaalisten kokemusten, myös fyysisten kokemusten varaan. Kehon kuunteleminen ja sen tarpeisiin vastaaminen voivat auttaa meitä saavuttamaan tasapainoisemman ja onnellisemman elämän. Merleau-Pontyn filosofia tarjoaa positiivisen ja toivoa herättävän näkökulman ihmisen elämään, korostaen ruumiillisuuden merkitystä maailman kokemisessa.
Lähteet:
Ignatieff, M. (1993). Scar tissue. London. Penguin Books.152.
Merleau-Ponty, M. (1962). Phenomenology of perception. London. Routledge & Kegan Paul. 149.
Merleau-Ponty, M. (2012). Filosofisia kirjoituksia. Suom. Miika Luoto ja Tarja Roinila. Nemo
