Ruokailukulttuurin tärkeydestä on kirjoitettu paljon läpi ihmiskunnan historian. Hippokrates keksi yhteyden ruoan ja terveyden välillä jo yli kaksituhatta vuotta sitten julistamalla: ”Anna ruoan olla lääkkeesi!” Ruokailutapahtuma ei suinkaan ole kaukaa haettu kulttuurin osa-alue, kun pohditaan hyvinvointia ja terveyttä synnyttävää yhteisöä. Ateria koostuu ravinnosta, juomista, seurasta ja aterioinnin tapakulttuurista. Näistä vain ravinnon määrään, juomiseen ja paastoaikoihin kiinnitetään virallista huomioita Suomessa. Välimeren maissa mukava seura on olennainen osa tunnelmallista ruokailua. Ruokailukulttuuri kuuluu Keski- ja Etelä-Euroopassa keskeisenä osana ihmisten elämäntapaan, myös hoiva- ja palvelukodeissa. Ruokailuhetkien liukuhihna tunnelma vie mennessään ruokahalun.
Ruokailu on tilaisuus olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ruokailuun liittyvät hetket kulkevat ihmisen mukana kaikissa elämän vaiheissa, päivittäisissä rutiineissa, merkittävissä tapahtumissa ja juhlatilaisuuksissa. Ruokalajien valikoima ja niihin liittyvä sanasto yhdistävät ihmisiä. Ruokailu tuo ihmiset fyysisesti lähelle toisiaan, pöydän ympärille, nauttimaan ruoasta. Yhdessä ruokaileminen edistää ystävyyssuhteiden syntymistä, vahvistaa yhteisöllisyyttä. Kun hoivakodissa asuvat ihmiset kohtaavat toisensa saman pöydän äärellä säännöllisesti, he oppivat tunnistamaan toisensa. Tämä tukee turvallisuuden tunnetta, että he ovat oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten kanssa.
Identiteetti linkittyy ihmisen nimeen. Nimen käyttäminen kohtaamisissa vahvistaa asukkaan identiteetin tunnustamista. Kysymyksillä on suuri sävy ero:” Otatko lisää kahvia?” vai ”Pekka, ottaisitko lisää kahvia?” Jälkimmäiseen kysymykseen liittyy myös päätöksenteko ja valinnanvapaus. Nimelliset pöytäkortit, ovat toinen tapa pönkittää asukkaiden identiteettiä.
Ruoka ei pelkästään ravitse kehoa, sillä on voima hoitaa ja lohduttaa. Ruokailuhetkessä on mahdollisuus osoittaa välittämistä, tarjoamalla ihmisille jotain erityistä hyvää sekä arvostamalla heidän henkilökohtaisia kulinaarisia mieltymyksiään. Mahdollisuus osallistua ruoan valmistamiseen antaa asukkaalle tunteen ja kokemuksen, että hän on vielä tarpeellinen toisille.
Ruokailuhetket muistojen herättäjinä
Tertulle tuli ruokaillessa mieleen pihlajanmarjahillo, jota hänellä oli tapana valmistaa aina syksyisin. Keittiöemäntä kirjoitti Tertun antaman reseptin vihkoon ja lupasi valmistaa hilloa yhdessä hänen kanssaan. Näin tapahtui ja Tertun -hilloa maisteltiin jo seuraavalla viikolla kahvihetkessä keksien päällä.
Elämän ensimmäinen kahvin maistelu on jäänyt monelle 20- ja 30-luvulla syntyneiden mieleen pula-ajalta, erityisesti korvikekahvista ja siitä, kuinka sitä valmistettiin. 50-ja 60-luvulla syntyneiden ensimmäiset kahvimuistot liittyvät pullatoppaan. Tämän opin minäkin Hilda mummoni kanssa Leppävirralla. Nuorempien sukupolvien kahvimuistot liittyvät todennäköisesti erikoiskahveihin.
Asukkaille mahdollistetaan apuna oleminen pöydän kattamisessa, astioiden keräämisessä. perunoiden kuorimisessa, taikinan alustamisessa tai kahvinporojen annostelussa. Jotkut voivat osallistua katselijoina: ”Terttu, on mahtavaa, kun pidät minulle seuraa tässä samalla, kun katan pöytää.” Toiset voivat olla asiantuntijoita: ”Martta, onko kahvi sopivan vahvuista tänään?” Ihmisille luodaan mahdollisuuksia osallistumiseen omien kykyjensä mukaan.
Lähde: Semi, T. Eläköön luovuus muistityössä
