Nyt on jo paljon väriä ja valoa. Lehtipuissa pieniä silmuja. Pian ei tarvitse ylettyä taivaaseen voidakseen poimia tähtiä. Kastehelmistä ne kuvastuvat.
Arkipäivässä on iloa ja sävyjä, kunhan vain pysähtyy huomaamaan ne. Aurinko paistaa kirkkaana pilvettömältä taivaalta, luoden kultaisen valon kaupungin ylle.
Ihan kohta kastehelmet kimaltelevat aamukasteessa. Puiden lehdet näyttävät elävän omaa elämäänsä, tanssien hiljaisessa tuulessa.
Taina oli matkalla töihin. Hän käveli hitaasti kadulla ja katseli ympärilleen ja huomasi, kuinka leskenlehti kasvoi halkeamassa asfaltilla. Suomeen saapuneet linnut rallattelivat iloisesti puistossa. Kuulinko jo satakielen?
Taina pysähtyi hetkeksi ja sulki silmänsä.
Silmänsä avatessaan, hän huomasi vanhan miehen, joka istui penkillä hymyillen hänelle. ”Kaunis aamu, eikö olekin?” mies sanoi. Taina hymyili takaisin ja istui hänen viereensä penkille.
He juttelivat hetken aikaa ja jaksoivat hymyillä toisilleen. Miten tärkeää on jakaa iloa muiden kanssa ja kuinka pienet asiat voivatkaan tehdä suuren vaikutuksen. Hän oli kiitollinen tästä hetkestä ja siitä, että hän oli löytänyt tähtiä omasta arkipäivästään, luonnon heräämisestä ja vanhan miehen hymystä.
Maailma on suuri. Ihminen on pieni. Kastehelmistä löydämme kauneuden, joka meitä yhdistää.
