Tänä aamuna halusin syventyä hoivakulttuurin ytimeen. Kulttuuri ei rajoitu ainoastaan tekemisiimme, vaan sen ydin piilee ennen kaikkea siinä, keitä me olemme ja miten vuorovaikutamme ympäristömme kanssa – miten suhtaudumme ja käyttäydymme.
Hoivakulttuurissa tämä tarkoittaa suhdetta paikkaamme työyhteisössä, kollegoihimme, asukkaisiin, prosesseihin ja teknologiaan. On olennaista ymmärtää, että hoivakulttuuri on myös olemista – ei pelkästään tekemistä. Se on vastuunkantamisen, tunnustamisen, tietoisuuden, yhteistyön, uteliaisuuden, monimuotoisuuden, oppimisen, leikkisyyden, jaetun menestyksen sekä pysähtymättömyyden kulttuuria.
Mitä enemmän voimme omaksua näitä periaatteita hoivatyössämme, sitä vahvempi ja merkityksellisempi kulttuurimme voi olla. Se ei ole vain työtehtäviä, vaan kokonaisvaltainen kokemus siitä, miten suhtaudumme toisiimme, millaisen ympäristön luomme ja miten rakennamme yhdessä kestävää asumista, elämistä ja hoivaa.
Tieto ja taito on olemassa valmennettavissani.Tehtäväni on ohjata ja kaivaa esille heissä olevat osaamiset. Oivalluttaa, sanoittaa ja viedä eteenpäin ajatteluprosesseja kohti käytäntöön siirtyviä toimintamalleja.
Ihmislähtöisenä valmentajana tavoitteenani on tukea osallistujia löytämään omat vahvuutensa ja käyttämään niitä aktiivisesti valmennuksen aikana. Haluan herättää oivalluksia ja rohkaista heitä soveltamaan oppimaansa käytännössä, sillä tiedän, että todellinen oppiminen tapahtuu vasta, kun tieto ja taito muuttuvat konkreettisiksi teoiksi. Yhdessä luomme innostavan ympäristön, jossa jokainen osallistuja saa mahdollisuuden kasvaa, oppia ja loistaa omassa ainutlaatuisessa osaamisessaan.
ESIMERKKI:
Aloitan työpajan kysymyksellä: miten voisimme kuvata hoivakulttuurin ydintä omassa identiteetissä ammattilaisena?
Vastauksia:
”Minulle hoivakulttuurin ydin omassa identiteetissä on kuin näkymätön side, joka yhdistää minut asukkaisiin. Se on kyky kohdata jokainen yksilö ainutlaatuisena, ymmärtäen heidän tarpeensa ja toiveensa. Identiteettini hoitotyön ammattilaisena ja ihmisenä perustuu empatiaan ja läsnäoloon, luoden turvallisen tilan, jossa jokainen voi tuntea olevansa arvostettu ja tulee kuulluksi.”
”Minulle hoivakulttuurin ydin on myös itsessäni. Se on tapa, jolla asetan itseni toisen asemaan ja kohtaan jokaisen yksilön kunnioittaen heidän autonomiaansa. Identiteettini rakentuu arvolle, joka liittyy hoivan laatuun – en pelkästään hoida, vaan tuen toisten yksilöllistä elämää. Näen hoivatyön myös yhteistyönä, jossa yhdessä luomme merkityksellisiä hetkiä.”
Seuraavaksi lähdemme miettimään ja analysoimaan, miten ja millä keinoin näitä näkemyksiä voidaan viedä käytännön teoiksi omassa yhteisössä.
Vastauksista nousee teemoja, kuten empatian vahvistaminen, ihmislähtöiset hoitosuunnitelmat, moniammatillisen tiimin kehittäminen.
Seuraavaksi pisteytämme teemat, mitä osallistujat lähtevät ensimmäiseksi toteuttamaan omassa arjessaan.
Näistä kolmesta teemasta ensimmäiselle sijalle nousee empatian vahvistaminen.
Millaisilla käytännön teoilla empatiaa vahvistetaan arjessa? Ideoidaan…
Syntyy empatiapolku -ohjelma, empatiakortit, hyvän tekemisen päivä, näkökulman vaihdot haasteellisissa tilanteissa työtapa. Näistä osallistujat valitsevat yhden ohjelman, jota alkavat kokeilemaan käytännössä.
Yhdessä teemme valmennuksesta inspiroivan matkan, joka muuttaa tietoa ja taitoa käytännön osaamiseksi ja saavutuksiksi! Viemme hoivakulttuuria vahvemmaksi ja inhimilliseksi. Tämä onkin sitten pidempi matka.
ps. Valokuva on toteutuneesta valokuvaprojektista teemalla: minä ja lempitauluhahmoni. Marittan lempitauluhahmo oli Helene Schjerfbeckin Toipilas maalauksessa.
