Mitä kangas merkitsee? Kangas merkitsee minulle taiteidenvälisyyttä, olipa kyseessä maalaustaide, musiikki, kirjallisuus, tanssi, näyttämö, elokuvan ”kangas” tai elävän elämän kangas, jolle jokainen hetkemme piirtyy. Kangas on pohja ja materiaali, mutta myös metafora – paikka, jossa kokemukset saavat muodon ja muuttuvat näkyviksi.
Kun puhun muistisairaudesta kankaalla, puhun taiteesta, joka antaa äänen ihmisille ja asioille. Se on sitä, mitä tapahtuu, kun elämän syvät kerrokset kohtaavat ilmaisun tarpeen.
Väritahrat valuvat paperille, sivellin liikkuu vaistomaisesti käden johdattamana. Tärkeää on tämä hetki, luova impulssi, tämä mahdollisuus ilmaista sitä, mitä sanat eivät enää tavoita.
Taide muistisairauden kokemuksen tulkkina on viime vuosikymmeninä herättänyt kasvavaa kiinnostusta sekä taiteen että neurotieteiden alueilla. Kun muistisairaudet etenevät, monet löytävät taiteen tekemisestä uuden, merkityksellisen tavan olla – olla läsnä, olla ilmaisullinen, olla luova.
Biopolitiikka ja luovuuden rajat
Ranskalainen filosofi Michel Foucault puhui biopolitiikasta – tavasta, jolla valta määrittelee ja hallitsee elämää. Muistisairauden kontekstissa biopolitiikka näkyy siinä, miten määrittelemme ”tuottavan” elämän, ”arvokkaan” olemassaolon ja ”mielekkään” toiminnan. Perinteisesti muistisairaus on nähty vain rappeutumisen kertomuksena.
Biopolitiikassa piilee kriittisiä kysymyksiä: Kuka saa määritellä ”normaalin” ajattelukyvyn rajat? Mitä kokemuksia pidetään sairaalloisina ja kuka tästä päättämisestä hyötyy? Entä jos tämä käsitys on liian suppea? Entä jos muistisairaus ei vain riistä, vaan avaa uusia tapoja ilmaista itseään? Kun tarkastelemme taidetta muistisairauden kokemuksessa, meidän on pohdittava, miten taiteen ja luovuuden tukemisen kautta ihminen voi kyseenalaistaa kuvaa itsestään ei vain potilaana vaan ihmisenä, ja näyttää, että hänessä on paljon muutakin.
Luovuus pysyy
Tutkimukset ovat osoittaneet, että tietyt luovuuden muodot voivat jopa vahvistua muistisairauden aikana. Kun verbaalinen viestintä vaikeutuu, visuaalinen ilmaisu voi saada uusia sävyjä. Kun looginen ajattelu haipuu, intuitiivinen ja emotionaalinen ilmaisu voi nousta pintaan.
Esimerkiksi kuuluisa taiteilija Willem de Kooning jatkoi maalaamista Alzheimerin taudin edetessä, luoden teoksia, joita jotkut kriitikot pitävät hänen parhaimpinaan. Hänen myöhäiskautensa teoksissa on vapautunutta energiaa ja väriloistoa, jotka kumpuavat vaistosta ja tunteesta enemmän kuin suunnitellusta komposition hallinnasta.
Taitelija William Utermohlen dokumentoi omaa Alzheimerin tautiaan piirtämällä omakuvia. Vuonna 2012 Huffington Post -lehdessä todettiin, että ”hänen työnsä vie meidät Alzheimerin maailmaan tavalla, jota mikään kirjoitettu sana ei ole koskaan saavuttanut.” Kommentoijat myös yhdistivät hänen estetiikkansa moderniin perinteeseen, löytäen kuvallisia kaikuja Van Goghin, Picasson ja Munchin töistä. Tällaisen vertailun kautta muistisairaus ei enää palaudu vain rappeutumiseen, vaan saa aseman osana taiteen historiallista jatkumoa.
Taiteesta hoivaa, hoivasta taidetta
Kun tarkastelen muistisairautta kankaalla, kysyn: kenen elämä on ”arvokas”? Kuka saa määritellä ”hyvän” luovuuden rajat? Taide muistisairaudessa haastaa käsityksiä tuottavuudesta, merkityksestä ja inhimillisyydestä.
Taide ei ole vain terapeuttinen väline – se on keino uudelleenkirjoittaa muistisairauden narratiivia. Se muuttaa passiivisen osallistujan aktiiviseksi luojaksi. Se pakottaa kysymään, voiko muistisairaus olla jotain muutakin kuin vain menetyksiä?
Luovuus vastarintana
Kun ihminen tarttuu siveltimeen, tanssiin, musiikkiin tai muuhun luovaan toimintaan, hän ei vain luo taidetta – hän tekee poliittisen teon. Hän kieltäytyy hyväksymästä rajattua roolia, jonka biopolitiikka hänelle asettaa. Hän todistaa, että luovuus ei ole vain kognitiivisten kykyjen tuote, vaan jotain syvempää, jotain sellaista, mikä voi säilyä ja kukoistaa, vaikka muut kyvyt heikkenevät.
Uudelleenajattelua
Muistisairaus kankaalla ei ole vain taiteellinen ilmiö – se on filosofinen ja eettinen kysymys siitä, miten arvotamme ihmisyyttä, luovuutta ja elämän merkitystä. Se kutsuu meitä katsomaan toiselle puolelle perinteisiä määritelmiä ja löytämään uusia tapoja arvostaa jokaista ihmisen kokemusta, olipa hänellä kognitiiviset kyvyt täydellisesti hallussa tai matkalla kohti ajattelun muuttumista.
Luovuus, kuten elämä itse, on jatkuva prosessi – ei määränpää. Muistisairaus kankaalla tarkoittaa, että tämä ajelehtiminen voi olla kaunis ja arvokas jokaisessa vaiheessaan.
