Teatteriohjaaja Raila Leppäkosken upea teos ”Ohjaajan käsikirja – Elämää teatteritaiteen palveluksessa” sisältää monia ajatuksia, jotka resonoivat syvästi omien pohdintojeni kanssa. Erityisesti yksi lause kirjasta innoitti minut kirjoittamaan tämän blogitekstin.
”Teatteritaiteessa elämän tärkein olemus on eräänlainen Zen-hetki, eli miten nykyhetki on ainoa hetki mikä meillä on.”
Tämä ajatus nykyhetken voimasta ja ainutlaatuisuudesta resonoi vahvasti muistisairaiden ihmisten hoivan kanssa. Jokainen hetki on ainutlaatuinen mahdollisuus olla läsnä, kokea ja luoda merkitystä – erityisesti niille, joiden muistot menneestä tai ajatukset tulevasta saattavat olla hämärtyneet.
Kun tarkastelemme muistisairaiden hoivaa teatterin näkökulmasta, voimme nähdä, miten jokainen päivä, jokainen hetki on kuin uusi näytös elämän suuressa esityksessä. Tässä blogissa leikittelen, miten tämä lähestymistapa voisi mullistaa tapamme ajatella ja toteuttaa muistisairaiden ihmisten hoivaa.
Päivittäinen draama: 24 tuntia muistisairaan elämässä
Kuvitellaan muistisairaan ihmisen päivä näytelmänä:
Prologi (aamun sarastus): Päivä alkaa hitaasti, kuin verhon noustessa näyttämöllä. Aamurituaalit toimivat ”alkumusiikkina”, virittäen asukkaat päivään.
Ensimmäinen näytös (aamupäivä): aktiivisin aika, täynnä ”toimintakohtauksia”: luovaa hoivaa, päivittäisiä askareita ja sosiaalista kanssakäymistä.”Roolit vaihtuvat” sujuvasti hoitajien, asukkaiden ja vierailijoiden välillä.
Toinen näytös (iltapäivä): rauhallisempi tempo, ”dialogikohtauksia” pienryhmissä. Henkilökohtaiset ”sivujuonet” kehittyvät: harrastukset, lepohetket.
Kolmas näytös (ilta):”kliimaksi”: yhteisöllinen ilta-aktiviteetti. ”Jännitteen purkautuminen”: valmistautuminen yöhön.
Epilogi (yö): hiljainen ”näyttämö”, turvallisuuden ja levon aika.
Viikkorytmi kuin näytelmän rakenne
Viikko muistisairaiden hoivakodissa voidaan nähdä kokonaisena näytelmänä.
Alkuasetelma (alkuviikko). Viikon ”näytelmän” esittely. Tässä vaiheessa esitellään viikon teemat ja tavoitteet, aivan kuten näytelmän alussa esitellään tarinan lähtötilanne ja hahmot.
Nouseva toiminta (keskiviikko -torstai). Aktiviteettien intensiteetti kasvaa.
Kliimaksi (perjantai). Viikon huippukohta, erityinen tapahtuma.
Laskeva toiminta (lauantai). Rentoutumista ja reflektointia.
Loppuratkaisu (sunnuntai). Yhteisöllinen päivä, valmistautuminen uuteen viikkoon.
Vuodenajat muuttavat lavastusta
Vuodenajat tuovat oman ulottuvuutensa muistisairaiden hoivaan:
Kevät: uuden alku, ympäristön virkistyminen.
Kesä: aktiivisuuden huippu, ulkoaktiviteetit.
Syksy: ”sadonkorjuu”, projektien päätökset.
Talvi: sisäinen reflektio, juhlapyhien erityishetket.
Henkilökunta monitaiteilijoina
Hoivatyöntekijät ovat tässä ”esityksessä” moniosaajia. Ohjaajia, jotka luotsaavat päivän kulkua. Näyttelijöitä, jotka mukautuvat eri rooleihin tilanteen mukaan. Lavastajia, jotka luovat turvallisen ja elämyksellisen ympäristön. Käsikirjoittajia, jotka suunnittelevat aktiviteetteja ja hoivarutiineja.
Yksilöllisyys näytelmän keskiössä
Jokainen muistisairas on oman elämänsä päähenkilö. Hoivan ”käsikirjoitus” mukautuu kunkin yksilölliseen tarinaan, kunnioittaen heidän historiaansa, mieltymyksiään ja tarpeitaan.
Elämän näyttämön merkitys
Tämä näkökulma hoivaan korostaa jokaisen hetken ainutlaatuisuutta ja merkityksellisyyttä. Se muistuttaa meitä siitä, että hoiva on dynaaminen prosessi, jossa aika, ympäristö ja vuorovaikutus muodostavat jatkuvasti muuttuvan kokonaisuuden.
Kun näemme muistihoivan ”elämän teatterina”, voimme ehkä paremmin ymmärtää ja arvostaa jokaisen päivän, jokaisen hetken arvoa. Tämä lähestymistapa voi inspiroida uusia, luovia tapoja tukea muistisairaiden elämänlaatua ja hyvinvointia – tehden jokaisesta päivästä ainutlaatuisen ”esityksen” elämän näyttämöllä.
