Tein vuoden alussa lupauksen, että aloitan tutkimusmatkailun omaan luovuuteeni. Olen tehnyt leikekirjoja vuodesta 1985 asti, Veijo Meren innoittamana. Näiden, osin ummehtuneiden kirjojen väliin on kertynyt melkoinen määrä aarteita, kirjeitä ja Muusia, joiden ajatukset ovat painautuneet minuun.
Minusta on tuntunut jo pitkän aikaa siltä, että tipun tässä nykyisessä tahdissa kyydistä pois. Koronan jälkeinen aika on muuttanut maailmaa. Tutkimalla menneisyyttäni, voin ehkä ymmärtää jotain nykyisyydestä ja napata uusia ideoita tulevaisuuteen.
Vanhan leikekirjani sisältä löysin kuvailuja runoilija Walt Whitmanista. Häneltä olen oppinut asioita kauneuden olemuksesta. Hän lauloi ylistystä niin ruumiille kuin sielulle. Hän juhlisti runoissaan demokratiaa, luontoa, rakkautta, ystävyyttä ja suhteita. Tärkeitä teemoja elämässä, työssä ja yhteiskunnassa.
Kauneuden arvostuksen esikuva on runoilija Walt Whitman. Hänen runonsa tekivät näkyväksi, että hän nautti suuresti sekä näkymistään että ympärillään olevista ihmisistä. Hänen suosikkiharrastuksensa oli ulkona kävely yksin, puiden, kukkien, taivaan ja päivänvalojen ihailu sekä lintujen, sirkkojen ja muiden luonnonäänien kuuntelu. ”Minulle ei ole tullut mieleen, että kukaan voisi saada niin paljon absoluuttista onnea näistä asioista kuin hän.” kirjoittaa William James (1902) ja jatkaa:” Ehkäpä todellakin, kukaan koskaan elänyt ihminen ei ole pitänyt niin monista asioista eikä pitänyt niin harvoista kuin Walt Whitman. Kaikilla luonnon esineillä näytti olevan hänelle viehätysvoimaa. Kaikenlaiset näkymät ja äänet näyttivät miellyttävän häntä. Hän näytti pitävän (ja uskon, että hän piti) kaikista miehistä, naisista ja lapsista, joita hän näki.”
Leikekirjaani olen liittänyt Whitmanin runon: A Noiseless Patient Spider. (Äänetön potilas hämähäkki)
A noiseless patient spider,I mark’d where on a little promontory it stood isolated,
Mark’d how to explore the vacant vast surrounding,
It launch’d forth filament, filament, filament, out of itself,
Ever unreeling them, ever tirelessly speeding them…..
Hämähäkki seisoo pienellä niemekkeellä yksin ja eristyksissä. Se kertoo, kuinka se tutustuu vapaaseen ja laajaan ympäristöönsä, sylkemällä väsymättä ohutta, yhtäjaksoista katkeamatonta kuitua ympärilleen, hämähäkinverkkoa.
Näin minä tämän nyt ymmärrän:
Luovassa tilassa tarvitaan välillä yksinäisyyttä, eristäytymistä, jotta uutta syntyy. Verkostoja luodaan, kuten hämähäkki Whitmanin runossa.
