Visio ei ole vain seinälle ripustettu korulause tai strateginen lauselma. Parhaimmillaan se on yhteisön elävä, hengittävä tulevaisuuden kuva, joka syntyy ja muovautuu yhdessä. Se on kuin yhteinen unelma, johon jokainen yhteisön jäsen on tuonut palan omaa näkemystään ja merkitystään. Merkityksellinen visio on kuin pohjantähti näyttäen suuntaa päätöksenteossa. Se auttaa priorisoimaan valintoja ja resursseja, luo merkityksellisyyttä arkisiin työtehtäviin ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Siis visioidaan vähän. Jos yhteisömme visio olisi: ”Meidän arki maistuu mummon marjapiirakalta.” Tämä visio kertoo yksinkertaisella ja lämpimällä tavalla siitä, millaista arkea tavoittelemme – kotoisaa, lämmintä, tuttua ja turvallista.
”Mummon marjapiirakka” -visio, joka erottuu ”standardivisioista”. Se on konkreettinen ja helppo ymmärtää, vetoaa tunteisiin ja muistoihin. Jokainen voi kuvitella, miltä mummon marjapiirakka tuntuu, tuoksuu ja maistuu. Se kertoo välittömästi toimintakulttuurista: kiireettömyys, kotoisuus, lämpö.
Henkilökunta tietää heti, millaista ilmapiiriä tavoitellaan. Visio ohjaa käytännön valintoja kiireettömyyden, aistielämysten ja osallisuuden suuntaan. Se on helppo viestiä kaikille: asukkaille, läheisille, uusille työntekijöille. Samalla se antaa tilaa luovuudelle ja persoonalliselle toteutukselle.
Vertaa tätä yleisiin visioihin kuten ”Olemme laadukkain hoivakoti vuonna 2025” tai ”Tarjoamme asiakaslähtöistä, korkealaatuista hoivaa”. Nämä ovat geneerisiä eivätkä kerro mitään erityistä juuri tästä yhteisöstä. Sen sijaan marjapiirakka-visio luo välittömän mielikuvan, kertoo arvoista ja toimintakulttuurista, ohjaa konkreettisesti toimintaa, on helppo muistaa ja herättää positiivisia tunteita.
Yhteisen vision rakentamiseen
Kun lähdemme rakentamaan yhteisömme visiota, tarvitsemme työkaluja yhteisen keskustelun syventämiseen. Ydinarvot ja uskomukset hoitotyössä eivät perustu vain tehokkuuteen: ne koskevat elämää itseään. Esihenkilön tehtävä on herättää keskustelua arjen merkityksellisyydestä. Miten luomme tilaa inhimillisyydelle kiireen keskellä? Työvuorosuunnittelu, arjen rytmitys ja kohtaamiset muodostavat kudelman, jossa jokainen lanka on tärkeä. Voisimmeko pysähtyä useammin kuulemaan naurun helähdyksen, aistimaan kahvin tuoksun, jakamaan muiston?
Arjen kiireessä unohdamme helposti pysähtyä ihmettelyn äärelle. Hoitotyön hektinen rytmi pyörii kuin kellokoneisto, mutta entä jos uskaltaisimme välillä rikkoa tuon rytmin? Antaa tilaa spontaanille ilolle, yhteiselle laululle tai vain hiljaiselle läsnäololle. Raporttien ja mittareiden maailmassa tarvitsemme myös tarinoita – kertomuksia onnistumisista, pienistä ihmeistä, merkityksellisistä hetkistä.
Oppiminen ja kehittyminen vaativat tilaa ja aikaa. Kohtaamisen taito, läsnäolon merkitys ja kuuntelemisen viisaus eivät synny kiireessä. Ne kasvavat kuin hennot taimet, vaatien huolenpitoa ja kärsivällisyyttä. Hiljainen tieto siirtyy vain jakamisen kautta, myötätunto kehittyy kohtaamisissa.
Hoitotyön eettiset kysymykset kaipaavat yhteistä pohdintaa. Miten turvaamme ihmistemme itsemääräämisoikeuden? Kuinka kohtaamme läheiset herkkyydellä? Saattohoidon arvokkuus syvästä ymmärryksestä ja läsnäolosta. Nämä keskustelut vaativat aikaa ja turvallisen tilan.
Tulevaisuus haastaa meitä monin tavoin. Teknologian inhimillinen hyödyntäminen, yhteisöllisyyden uudet muodot ja työhyvinvoinnin kehittäminen vaativat avointa dialogia. Emme voi ratkaista huomisen haasteita eilisen ajattelulla. Tarvitsemme yhteistä visiointia, rohkeutta kokeilla ja viisautta oppia.
”Meidän arki maistuu mummon marjapiirakalta” – visio käytännössä
Vision ohjaamana työyhteisö tekee valintoja arjessa: aamutoimet alkavat kahvin ja pullan tuoksulla, ei kiireisillä pesuilla. Ruokailutilanteet ovat yhteisiä hetkiä, eivät vain ravinnon saantia. Asukkaiden omia taitoja ja tapoja kunnioitetaan: ”Martta haluaa aina pyyhkiä pöydän tietyllä tavalla – annetaan hänen tehdä se”. Läheisen vierailuille järjestetään rauhallinen tila ja kahvittelumahdollisuus. Valmennetaan läheisiä liittymään kotiin.
Visio auttaa priorisoimaan resursseja. Työvuorosuunnittelussa huomioidaan kiireettömät hetket ja omaohjaajan suhdeaika. Keittiöstä varataan raaka-aineita leipomiseen. Yhteisiin tiloihin hankitaan kodikkaita elementtejä, pöydät eivät loista tyhjyyttään, on jotain mitä kosketella. Henkilökunnan osaamista kehitetään myös elämys ja harrastustoiminnan näkökulmasta.
Kun tulee haasteita, visio ohjaa kysymään: ”Onko tämä ratkaisu sellainen, joka tuo arkeen kodin tuntua?” ”Miten säilytämme kiireettömyyden tunteen myös haastavissa tilanteissa?” ”Kuinka voimme arjessamme vaalia inhimillistä hoivaa, että kodikkuutta?” Visio auttaa tasapainottamaan turvallisuuden ja kodikkaan tunnelman.
Visio inspiroi kehittämään: henkilökunta jakaa omia perinnereseptejään ja tapojaan, asukkailta opitaan vanhoja kodinhoitotaitoja. Kehitetään uusia tapoja tuoda aistielämyksiä arkeen ja kokeillaan rohkeasti uutta toimintaa ja yhteisöllisyyden muotoja.
Visiosta tulee yhteinen tarina: ”Meillä tuoksuu aina kotoisalta”, ”Täällä saa tehdä ja touhuta kuten kotona”, ”Meidän yhteisössä jokainen saa olla oma itsensä”. Yhteiset muistot ja kokemukset rakentavat yhteisöllisyyttä.
Visiointi ei ole yksittäinen työpaja vaan jatkuva prosessi. Se elää ja kehittyy yhteisön mukana. Sitä pitää säännöllisesti tarkastella ja päivittää. Parhaimmillaan yksinkertainen visio tekee abstrakteista arvoista konkreettisia, ohjaa toimintaa lempeästi mutta määrätietoisesti, luo yhteistä kulttuuria ja identiteettiä, ja antaa työlle syvemmän merkityksen.
Esimerkki visiomme mummon marjapiirakan tuoksusta ja mausta kantavat mukanaan lupauksen kodista, välittämisestä ja yhteisöllisyydestä. Se on visio, joka puhuttelee kaikkia aisteja ja sydäntä.
