Taideteoksen pohjalta syntynyt kertomus. Tässä esimerkki runosta, joka syntyi hoivakodissa, kun asukkaat tulkitsivat Chagallin teosta ”I and my village,1911.” Sanat tulivat osallistujilta, joilla oli vielä puheen tuottamisen kykyä jäljellä. Autoin muotoilemaan ne runoksi. Sekä osallistujat että minä (geroartist) olimme yhdessä sekä luomassa tarinaa että kokemassa sitä.
Asukkaiden runo ”Kylän muistot” syntyi heidän tulkinnastaan taideteoksen tarinasta, johon he lisäsivät omia tunteitaan. Yksi osallistuja yhdisti teoksen kylän hahmot ja päällekkäiset kuvat omaan muistiinsa, mikä auttoi häntä tutkimaan ja jakamaan muille ryhmäläisille kokemuksensa muistisairaudesta ja sen vaikutuksesta hänen minuuteensa. Erityisesti viittaukset ”sirpaleisiin kuten muistotkin” ja ”joskus kirkkaat, joskus kadoksissa” kuvastavat osallistujan kokemusta muistin haperoitumisesta.
Kylän muistot
Vihreät kasvot katsovat minuun
Kuka tuo on? Kylän tuttu vai vieras?
Lehmä ja talo, tuttuja kuin lapsuus
Pyöreät palat elämästä sirpaleina kuten muistotkin
Joskus kirkkaat, joskus kadoksissa
Punaiset pisteet kuin marjat äidin pihapuista poimitut
muistan maun
Kirkon torni ja kuun sirppi
Niiden välissä elämäni risteävät
Kuka on tuo, joka katselee kylää?
Olisinko se minä? Silloin kauan sitten.
Tästä muodostuu kulttuurisesti jaettu tarina, joka toimii tunteiden käsittelyn kehyksenä. Tällaista voidaan pitää sopeutuvana reaktiona, ennemmin kuin perinteisenä omaelämäkerrallisena identiteettitarinana. Tämän onnistuminen vaatii yhteistä sosiaalista kokemustilaa osallistujien välillä, jossa vertauskuvallinen ilmaisu ja vuorovaikutus ymmärretään. Näin syntyy yhteisöllisen luovan ilmaisun muoto ja kerronnallinen toimijuus, joka on muutoin muistisairaille ihmisille vaikeasti saavutettavissa.
Tämän vuoksi pidän pitkäjänteistä taidetoimintaa tärkeänä muistisairaiden ihmisten hoidossa ja kuntoutuksessa. Taidelähtöiset menetelmät tarjoavat ainutlaatuisen väylän itseilmaisuun myös tilanteessa, jossa perinteinen sanallinen viestintä on vaikeutunut. Kuvataide, musiikki, tanssi ja runous puhuttelevat tunteita ja muistoja tavalla, joka ohittaa kielelliset esteet ja kognitiiviset rajoitteet. Ne mahdollistavat merkityksellisen vuorovaikutuksen, oman identiteetin vahvistamisen ja osallisuuden kokemuksen. Taiteen kautta voimme tavoittaa ihmisen persoonan sairaudesta huolimatta ja vahvistaa hänen arvokkuuttaan ja toimijuuttaan yhteisön tärkeänä jäsenenä.
Kuva kirjasta:
Ingo F. Walther/ Rainer Metzger , (2000). Chagall. Taschen.
