Hoitotyön arki sisältää lukuisia toistuvia tilanteita, jotka hoitajille ovat tuttua rutiinia. Suun pyyhkiminen aterian jälkeen, peiton siirtäminen syrjään, tai avustaminen suihkussa sujuvat ammattilaiselta luontevasti osana päivän kulkua. Kiireisen työvuoron aikana nämä hetket kietoutuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta, jossa jokainen toimenpide on osa suunnitelmallista hoitoa.
Muistisairaan ihmisen näkökulmasta samat tilanteet voivat kuitenkin näyttäytyä aivan erilaisina. Rutiinit, jotka hoitajalle ovat itsestään selviä voivat tuntua hyökkääviltä, hämmentäviltä tai pelottavilta. Kyse ei ole vastahankaisen asenteen tai huonon käytöksen ilmentymästä, vaan siitä tavasta, jolla sairaus muuttaa aivojen kykyä tulkita ympäristön tapahtumia ja viestejä.
Monet hoitotoimet koskettavat kehon herkimpiä ja henkilökohtaisimpia alueita. Kun joku pyyhkii suuta ilman ennakkovaroitusta, se voi tuntua hyökkäykseltä kasvojen aroille alueille. Peitteen äkillinen poistaminen saattaa horjuttaa turvallisuuden ja yksityisyyden tunnetta. Intiimialueiden pesu ilman selkeää viestintää voi herättää häpeää ja vastarintaa. Nopeat, yllättävät liikkeet peseytymistilanteissa voivat säikäyttää erityisesti silloin, kun näkö tai kuulo on heikentynyt.
Muistisairas ihminen ei välttämättä hahmota tilanteen tarkoitusta tai syytä, mutta tunteet ja kehon reaktiot ovat täysin aitoja. Jähmettyminen, huutaminen tai torjuminen eivät ole merkkejä ongelmakäyttäytymisestä vaan kehon luonnollisia tapoja suojautua. Nämä reaktiot kertovat siitä, että jotain tuntuu turvattomalta.
Taustalla vaikuttavat useat tekijät. Havaintojen ja tiedonkäsittelyn hidastuminen tekee äkillisistä toimista vaikeasti ymmärrettäviä. Kasvot ja intiimialueet kuuluvat kehon herkimpiin alueisiin, ja niiden koskettaminen ilman varoitusta koetaan helposti loukkauksena. Kun sanojen merkitys hämärtyy, sanattomat viestit korostuvat entisestään. Ilmeet, äänensävy ja eleet muodostuvat yhä tärkeämmiksi viestinnän välineiksi. Kiireessä ennakoiva viestintä jää usein sivuun, vaikka juuri se olisi muistisairaan turvallisuuden kannalta välttämätöntä.
Arkisten hoitotilanteiden muuttaminen turvallisemmiksi ei vaadi suuria muutoksia tai lisäresursseja. Pienet muutokset toimintatavoissa ja viestinnässä voivat tehdä merkittävän eron. Ennen jokaista toimenpidettä kannattaa ilmoittaa selkeästi ja rauhallisesti, mitä on tulossa. Katsekontakti, visuaalinen tai sanallinen viesti ennen kosketusta auttaa hoidettavaa valmistautumaan. Lähestyminen aina edestä, rauhallisin ja selkein liikkein, luo ennakoitavuutta. Ensimmäinen kosketus vähemmän intiimeihin alueisiin, kuten olkapäähän tai käteen, vähentää uhkaavuuden tunnetta.
Jokaisessa tilanteessa ajan antaminen reagoimiseen ja ymmärtämiseen on tärkeää ilman kiireen tuntua. Oma kehonkieli ja äänensävy kannattaa pitää rauhallisena ja lempeänä, sillä tunnetilat tarttuvat helposti. Henkilökunnan antamat viestit vaikuttavat suoraan siihen, miten muistisairas ihminen kokee tilanteen.
Hoitotyössä arkiset tilanteet eivät ole koskaan täysin neutraaleja muistisairaalle ihmiselle. Tavat, joilla lähestytään, puhutaan ja kosketaan vaikuttavat suoraan hänen kokemukseensa. Kun hetki pysähtyy ennen toimintaa ja tulevaa ennakoidaan rauhallisesti, syntyy turvaa, luottamusta ja arvokkuutta jokaiseen kohtaamiseen.
Se, mikä toiselle on rutiinia, voi toiselle olla hyvin henkilökohtainen ja hämmentävä hetki. Tärkein tehtävä on suojata näitä hetkiä.
