Mikä tekee kodista kodin? Kysymys kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sen takaa paljastuu yksi ihmisyyden syvimmistä arvoituksista. Koti ei ole vain paikka kartalla – se on tilassa ja ajassa elävä kokemus, joka muovaa meitä yhtä paljon kuin me muovaamme sitä.
Koti syntyy sillä hetkellä, kun astumme kynnyksen yli ja tunnemme olevamme oikeassa paikassa. Se on tila, jossa syvimmät osaamme itsellemme ovat turvassa, jossa voimme olla aidosti läsnä omassa elämässämme. Koti kantaa mukanaan muistoja, unelmia ja pelkoja – se on paikka, jossa olemme kokeneet ensimmäiset ilomme ja surumme.
Muistojen kartasto
Jokainen koti on muistojen kartasto. Keittiön tuoli, oma paikka, jossa istuimme lapsuudessa. Olohuoneen kulma, jossa luimme ensimmäisiä kirjojamme. Oven karmi, johon mittasimme pituuttamme vuosi vuodelta. Nämä arkiset yksityiskohdat muodostavat kodin todellisen olemuksen – ne ovat kiintopisteitä elämäntarinassamme.
Koti muuttuu kanssamme. Se kantaa kerrostumia vuosista, sukupolvista, elämänvaiheista. Vanhempien valokuvat hyllyillä kertovat tarinoita menneisyydestä, lasten piirustukset jääkaapissa kuiskivat tulevaisuudesta. Jokainen esine, jokainen kuluneen maton pätkä on osa suurempaa kokonaisuutta – meidän itsemme rakentamista.
Identiteetin peilisali
”Voinko mennä kotiin nyt?” – kysymys putoaa huuliltamme silloin, kun tunnemme olevamme vieraita omassa elämässämme. Arkkitehti William Brummet on osuvasti todennut, että muistisairas ihminen tarvitsee erityisesti kotia, sillä hän tuntee samaa semioottista tarvetta kuin me kaikki – tarpeen tunnistaa itsensä tuttujen merkkien ja merkitysten kautta. Semioottinen tarve on syvä inhimillinen tarve ymmärtää omaa paikkaansa maailmassa symbolien, esineiden ja tilojen avulla.
Koti identiteetin symbolina on hyvin dokumentoitu kansainvälisissä tutkimuksissa arkkitehtuurin, antropologian ja gerontologian aloilla. Brummetin mukaan kotia leimaa kuusi tärkeää käsitettä: itsen heijastaminen ja itsen symboli, liittymättömyys ja yhteenkuuluminen, muistojen malja ja hengen malja, oma rauha ja elinpiiri, hallinta ja itsenäisyys sekä valinta ja mahdollisuus.
Nämä käsitteet avautuvat syvällisiksi totuuksiksi siitä, miksi koti on meille niin perustavanlaatuinen tarve. Koti ei ole vain fyysinen tila – se on paikka, jossa identiteettimme kerrokset tulevat näkyviksi. Siellä voimme heijastaa itseämme ympäristöön ja samalla kokea yhteenkuuluvuutta menneisyyteemme. Muistojen malja täyttyy päivä päivältä, ja hengen malja antaa meille voimaa kohdata tulevaisuutta.
Koti on paikka, jossa voimme harjoitella sitä, mitä on olla itse. Se on tila, jossa kohtaamme omat rajamme ja mahdollisuutemme, jossa kasvu ja muutos saavat tapahtua omaan tahtiinsa. Kodin seinien sisällä meillä on lupa olla haavoittuvia, epätäydellisiä, aitoja. Siellä meillä on hallinta omasta elämästämme ja mahdollisuus tehdä valintoja, jotka heijastavat sitä, keitä todella olemme.
Keskeistä on ymmärtää, että koti ulottuu fyysisten seinien ulkopuolelle. Koti voi olla ihminen, joka ymmärtää meitä sanomattakin. Se voi olla hetki, jolloin kaikki tuntuu olevan paikallaan. Koti voi olla kirja, joka puhuttelee sydäntämme, laulu, joka tuo lohdutusta vaikeina aikoina, tai tuoksu, joka herättää lämpimän muiston. Koti voi olla rakkaiden ihmisten nauru, aamukahvin tuoksu tai ilta-auringon kultaama varjo lattian pinnalla.
Kodin rakentamisen taito
Kodin luominen on elinikäinen projekti. Se vaatii kärsivällisyyttä, rohkeutta ja kykyä kuunnella omia tarpeitaan. Emme voi paeta itseämme, mutta voimme oppia rakastamaan sitä, mitä kohtaamme kotiin palattuamme.
Millä tavoin voimme sitten tukea muistisairasta ihmistä löytämään kotinsa? Ehkä vastaus piilee siinä, että tunnistamme kodin emotionaalisen ja symbolisen merkityksen. Muistisairas tarvitsee ympärilleen tuttuutta, turvaa ja rakkautta – samoja elementtejä, joita me kaikki etsimme omasta kodistamme.
Koti on polku sisäänpäin, matka oman identiteetin ytimeen. Se on paikka, jossa saamme harjoitella sitä vaikeinta taitoa: olemista sellaisena kuin oikeastaan olemme. Kodin luominen ei koskaan pääty – se on jatkuva keskustelu itsemme kanssa, kysymys siitä, mitä todella tarvitsemme ollaksemme kokonaisia.
Lopulta koti on siellä, missä sydämemme lepää. Se on tila, jossa voimme hengittää syvään ja sanoa: ”Tässä olen kotona. Tässä olen minä.”
Tämä artikkeli on muunnelma kirjoittamastani tekstistä teokseen ”Yötaivaan toivo – muistiystävällinen ympäristö tilasta kokemukseen”.
Semi/Salmi/Mykkänen. (2016). Yötaivaan toivo -muistiystävällinen ympäristö -tilasta kokemukseen. T & J Semi Oy/ GeroArtist. Espoo.
