”Se oli paras paikka ikinä, ajatteli Wilbur. Tämä ihana, herkullinen kellari, vaihtuvat vuodenajat, auringonlämpö, pääskysten saapuminen, rottien läheisyys, lampaiden samanlaisuus, rakkaus hämähäkkeihin, lannan tuoksu ja kaiken ylistys.”
– E.B. White 1952
Kotitarinat
Gerontologi Habi Chaudhury (2008) halusi tutkia, mitä hyötyä muistisairaiden ihmisten kotitarinoista on henkilökunnan työssä? Hän keräsi kotitarinoita ja valokuvia hoitokodissa asuvilta muistisairailta ja heidän läheisiltään, kartoitti henkilökunnan näkemyksiä ja ajatuksia, miten kotitarinat voisivat auttaa heitä ymmärtämään paremmin muistisairaita henkilöitä. Chaudhurya kiinnosti, voiko kotitarinoista olla apua toiminnansuunnitteluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Millaiseen muotoon kotitarinat laitetaan ja minne ne asetellaan hoitokodin fyysisessä tilassa. Henkilökunta löysi neljä tapaa, joilla kotitarinat voisivat parantaa muistisairaan ihmisen elämänlaatua.
Kotitarina on työväline suunnitella ja toteuttaa toimintaa
Henkilökunta koki kotitarinat arvokkaiksi yksilöllisissä muistelutuokioissa sekä hyvänä työmuotona pienten ryhmien kanssa. Elämäntarinallisen tiedon kerääminen ja käytäntöön vieminen on polku yhteisölliselle projektille henkilökunnan ja perheen kesken.
Kotitarina on keino ymmärtää muistisairaan ihmisen käyttäytymistä
Lapsuudenleikit kotiympäristössä ja naapurustossa muistuvat mieleen. Alzheimerin taudissa lähimuisti alkaa alentua ja ihminen kokee omassa tietoisuudessaan itsensä nuoremmaksi ja nuoremmaksi sairauden edetessä. Hän voi kokea elävänsä lapsuusajassa ja yrittää liittyä ympäristöön tavalla, joka oli hänelle tyypillistä käyttäytymistä lapsuudessa. Tiedot lapsuuden kodista, naapurustosta tai koulusta voi auttaa henkilökuntaa ymmärtämään käyttäytymistä, joka voi muutoin näyttää oudolta tai jopa haasteelliselta.
Hoitaja kertoo: ” Maikki saattaa yhtäkkiä päättää mennä sänkynsä alle. Hän ei ole kuitenkaan järkyttynyt. Kun luin hänen kotitarinansa, siellä kerrottiin, että hänellä oli tapana mennä portaikon alla olevaan pieneen tilaa kahdeksanvuotiaana. Hän oli kertonut tästä aikoinaan tyttärelleen. Nyt ymmärrän, miksi hän menee silloin tällöin sängyn alle. Se on harmitonta hauskuutta hänelle.
Kotitarina antaa vinkkejä vuorovaikutusaloitteisiin
Kotitarinoiden tuttuus antaa hyvän pohjan asukkaan ja henkilökunnan keskusteluun. Ihmisen tarinan ymmärtäminen on ensimmäinen askel kohti ystävyyttä. Voi löytyä jotain yhteistä puhuttavaa. Ammattilainen nostaa esiin asioita, jotka auttavat muistisairasta nauttimaan ja ylläpitämään identiteettiään, kun on mahdollisuus kertoa elämänsä tärkeistä asioista
Kotitarina edistää empatian syntymistä
Muistisairaan ihmisen käyttäytyminen on joskus äänekästä, vihamielistä. Ei niin kovin miellyttävää erityisesti hänelle itselleen, eikä muille. Toiset taas eristäytyvät ja ovat hiljaa. Henkilökunnan mielestä kotitarinat auttoivat ymmärtämään asukasta paremmin, kehittivät empatiakykyä. Toisen ihmisen asemaan heittäytyminen antaa häivähdyksen siitä, miltä elämä mahtaa tuntua toisesta. Muistisairaan ihmisen elämäntarinan tunteminen voi auttaa luomaan empaattisen samaistumisen, joka muuttaa henkilökunnan suhdetta hoitotyöhön, ja auttaa selviytymään vaativan ja emotionaalisesti kuormittavan työn kanssa.
”Tämä saa tuntemaan, että asukas on oikea ihminen. Kotitarinat auttavat minua katsomaan ihmisenä häntä, ei vain tehtävänä, joka pitää hoitaa. Ne auttavat minua vuorovaikuttamaan hänen kanssaan tunteella.” -hoitaja
The lautasliina- muistisairaiden ihmisten kirjotut kotitarinat
Toteutimme THE LAUTASLIINA – KIRJOTUT KOTITARINAT pilotoidun taideprojektin 2020-2021 Espoon kulttuuritoimen avustuksella Espoon Eläkekotisäätiön Hopeakuun palvelutalossa asuville muistisairaille henkilöille. Projektissa osallistettiin palvelutalon asukkaita, henkilökuntaa, läheisiä ja vapaaehtoisia kirjomaan muistisairaiden ihmisten kotitarinoita visuaaliseen muotoon, valkoiselle, pelkistetylle kangasneliölle. Lautasliinoja kirjottiin 43 kappaletta. Vapaaehtoisia kirjojia ilmoittautui mukaan myös valtakunnallisesti.
Hankkeemme innoittajana toimi vuonna 2013 Britanniassa, Bristolin kaupungissa, Safton Gardens palvelukodissa toteutettu The Napkins -taideprojekti. Saimme Willis Nelson, taiteen ja hyvinvointiprojekteja tuottavalta organisaatiolta luvan käynnistää Suomessa vastaavanlaisen hankkeen.
Autoimme muistisairaita asukkaita kirjomaan oman kotitarinansa lautasliinaan. Niiden asukkaiden kohdalla, jotka eivät kyenneet itse kirjomaan, pyysimme apuun omahoitajia, läheisiä, lastenlapsia, opiskelijoita tai muita eri-ikäisiä espoolaisia vapaaehtoisia kirjomaan tarinan heidän puolestaan.
”On ollut mukavaa kuulla asukkaiden kertomuksia. Uusia ulottuvuuksia ja syvempää ymmärrystä tullut hoitotilanteisiin. Tarinoista saa mukavaa jutusteltavaa hoitotoimenpiteiden lomaan. Pari asukkaan läheistä onkin vastannut lähettämääni tarinaan ja niissä vastaanotto on ollut hyvin positiivista.” Liisa toiminnanohjaaja
Asukkaan kotitarina
”Aurassa voitin 7-vuotiaana kaksi hiihtokilpailua, ensimmäisestä sain palkinnoksi sauvat – uusi keksintö ja toisesta rapapussin. Auran kodista muistan ison ruokasalin, siellä oli tomera ruokasalin kalusto, oli iso perhe 4 lasta ja vanhemmat, hyvin mahtui. Ruokailut jääneet hyvin mieleen, paljon riistaa, veljet metsästivät, oli ajokoiria ruuan tuottamiseen. Ressu oli lapinkoira, fiksu, valkoinen paksu turkki. Kuva on vielä tallella. Vanhempi veli opetti matikkaa, kun olin neljännellä luokalla, veljet opiskelivat kemiaa ja matikkaa.”
Ilon luonteeseen kuuluu kiitollisuus siitä, mitä pystyy ilmaisemaan omalla tavallaan. Luovat taidemenetelmät ovat tehokas keino avata muistisairaan ihmisen lukkoja, edistää hänen itseilmaisuaan ja rohkaista häntä kertomaan omaa tarinaansa. Tarinankerronta opettaa meitä keskittymään muistisairaaseen ihmiseen ja auttaa tunnistamaan hänen kykynsä kasvuun, merkityksellisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen. Ehkä kaikkein tärkeintä on, että se auttaa meitä huomaamaan hänen kykynsä opettaa meille jotain arvokasta elämästä
