Valmennusryhmiini on osallistunut myös asukkaiden läheisiä. Kirjeiden kirjoittaminen on yksi käyttämistäni taidemenetelmistä, erityisesti tilanteissa, joissa on tarve sanoa jotakin tärkeää. Tässä blogissa käsittelen yhden läheisen kirjettä suhteessa hoitoyhteisön kielenkäyttöön ja pohdin kielen ja kokemuksen välistä suhdetta muistisairaiden ihmisten hoidossa.
Kieli ei ole vain väline kokemustemme kuvailemiseen, vaan sillä on aktiivinen rooli siinä, miten koemme ja ymmärrämme maailmaa. Tämä pätee hoivatyöhön, jossa kielenkäyttö voi merkittävästi vaikuttaa hoidon laatuun ja ihmisten kokemuksiin.
Seuraavaksi esitän erään läheisen kirjoittaman kirjeen. Tämä kirje valottaa monia tärkeitä näkökulmia muistisairaiden hoidossa käytettyyn kieleen ja sen vaikutuksiin.
Hyvät ammattilaiset,
Kirjoitan teille läheisen näkökulmasta ja jaan kanssanne kokemukseni, joka toivottavasti auttaa teitä ymmärtämään paremmin muistisairaiden ja heidän läheistensä tarpeita.
Sijoitin puolisoni erityisosastolle muistisairaille tarkoitettuun hoitokotiin. Aluksi kaikki vaikutti lupaavalta: meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi, ja tunsimme olevamme osa välittävää yhteisöä. Olin helpottunut ja kiitollinen.
Valitettavasti tämä onnellinen tilanne kesti vain viisi päivää. Tuona viidentenä päivänä sain järkyttävän puhelun: puolisoni haluttiin siirtää pois hoitokodista, koska hänet luokiteltiin ”vaaralliseksi asukkaille ja henkilökunnalle”. Minulle kerrottiin, että häntä oli pidetty sidottuna. Olin tyrmistynyt ja sydämeni särkyi.
Onneksi kunnan ammattilaisten avulla löysimme toisen hoitopaikan, joka otti hänet vastaan. Myöhemmin sain tietää, että ensimmäisessä hoitokodissa hänet oli ylilääkitty viimeiset kolme päivää lääkkeillä, jotka tekivät hänet sekavaksi. Tämä kokemus oli minulle katastrofi.
Kysyn teiltä: Kuinka on mahdollista sivuuttaa omaishoitajan tuntemus? Miten voimme varmistaa, että hoitokoti on aidosti välittävä paikka?
Uskon, että hoitokodin henkilökunnalla tulee olla loputon varasto empatiaa ja asiantuntemusta muistisairauksista. Lisäksi tarvitaan koulutusta nykyaikaisiin hoitomenetelmiin, jotka painottavat rajoitteiden välttämistä ja lääkityksen minimoimista. Jokainen muistisairas henkilö on ainutlaatuinen ihminen, joka ansaitsee aidon hyväksynnän ja kunnioituksen.
Tarvitsemme hoitopaikkoja, jotka pystyvät kohtaamaan muistisairauden tuomat haasteet – pelon, vihan ja hämmennyksen – tyynesti ja ammattitaitoisesti. Paikkoja, jotka eivät turvaudu ensisijaisesti liialliseen lääkitykseen.
Ymmärrän, että tämä on vaativa tehtävä. Mutta se on mahdollinen, ja se on välttämätön. Vain näin voimme varmistaa, että kohtelemme muistisairaita niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan vastaavassa tilanteessa.
Pyydän teitä pohtimaan näitä asioita työssänne. Jokainen muistisairas ansaitsee arvokkaan ja kunnioittavan hoidon. Yhdessä voimme tehdä hoitokodeista aidosti välittäviä yhteisöjä.
Kunnioittaen, huolestunut läheinen
Läheisen kirje nostaa esiin useita tärkeitä näkökulmia kielenkäyttöön muistisairaiden hoidossa.
- Terminologia ja leimaaminen: kirjeessä mainitaan, että henkilö leimattiin ”vaaralliseksi”. Tällainen kielenkäyttö voi johtaa epäinhimillistävään kohteluun ja vaikuttaa negatiivisesti hoitokäytäntöihin.
- Kommunikaatio läheisten kanssa: tapa, jolla hoitohenkilökunta kommunikoi läheisten kanssa, voi vaikuttaa merkittävästi hoidon laatuun ja yhteistyöhön. Kirjeessä ilmenee selkeitä puutteita tässä kommunikaatiossa.
- Hoitokäytäntöjen kuvaaminen: termit kuten ”sitominen” ja ”ylilääkitys” kuvastavat hoitokäytäntöjä, jotka ovat ristiriidassa nykyaikaisten, ihmislähtöisten periaatteiden kanssa.
- Empatian ja hyväksynnän kieli: läheinen korostaa tarvetta ”aidolle hyväksynnälle” ja ”loputtomalle varastolle empatiaa”. Tämä viittaa tarpeeseen käyttää kieltä, joka heijastaa näitä arvoja.
- Yksilöllisyyden tunnustaminen: korostus ”ainutlaatuisesta henkilöstä, jolla on muistisairaus” painottaa tarvetta käyttää kieltä, joka tunnustaa muistisairaan ihmisen yksilöllisyyden diagnoosin takana.
- Tunteiden kuvaaminen: läheinen mainitsee ”pelon, vihan ja hämmennyksen” tunteet. Näiden tunteiden tunnistaminen ja niistä puhuminen on tärkeä osa muistisairaan ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa.
- Hoidon tavoitteiden ilmaisu: ilmaisu ”kohdella häntä kuten haluaisimme itseämme kohdeltavan” asettaa selkeän kielellisen kehyksen hoidon laadulle ja tavoitteille.
Kieli muokkaa todellisuutta ja ohjaa toimintaa. Tässä tapauksessa se, miten muistisairaista ihmisistä puhutaan ja miten heidän kanssaan kommunikoidaan, vaikuttaa suoraan hoidon laatuun ja henkilökunnan asenteisiin. Positiivinen, kunnioittava ja empaattinen kielenkäyttö voi johtaa parempaan hoitoon ja inhimillisempään kohteluun.
Miksi piilevien odotusten tiedostaminen on tärkeää?
Kirjeestä löytyy myös useita piileviä oletuksia, jotka vaikuttavat hoitotyöhön:
- Oletus siitä, että kaikki hoitokodit eivät välttämättä ole välittäviä paikkoja.
- Ajatus siitä, että hoitotyö vaatii erityistä emotionaalista sitoutumista.
- Huoli siitä, että muistisairaat saatetaan nähdä ensisijaisesti sairauden kautta, ei yksilöinä.
- Epäilys siitä, että nykyinen hoito ei välttämättä vastaa sitä, miten ammattilaiset itse haluaisivat tulla kohdelluiksi.
- Oletus rajoitteiden ja lääkkeiden ylikäytöstä.
- Ajatus siitä, että muistisairauden aiheuttamia tunteita ei aina hyväksytä tai käsitellä asianmukaisesti.
- Realistinen näkemys siitä, että ihanteellista hoitopaikkaa voi olla vaikea löytää. Vai voisiko sittenkin löytää?
Piilevien odotusten pohtiminen voi edistää henkilökunnan ammatillista kasvua ja itsereflektiota. Se voi auttaa heitä ymmärtämään paremmin omaa työtään ja sen haasteita. Piilevät odotukset voivat joskus olla ristiriidassa eettisen hoidon periaatteiden kanssa. Niiden käsittely auttaa varmistamaan, että hoito pysyy eettisesti korkeatasoisena. Keskustelu piilevistä odotuksista voi auttaa luomaan yhteistä ymmärrystä ja jaettuja tavoitteita yhteisössä. Tämä voi parantaa tiimityötä ja hoidon johdonmukaisuutta. Piilevät odotukset voivat joskus olla esteenä uusien, parempien käytäntöjen omaksumiselle. Niiden käsittely voi auttaa henkilökuntaa olemaan avoimempia muutokselle ja uusille ideoille.
Kieli on voimakas työkalu muistisairaiden ihmisten hoidossa. Se voi joko rakentaa siltoja ymmärryksen ja empatian välille tai luoda esteitä ja väärinymmärryksiä. Hoitohenkilökunnan, läheisten ja koko yhteiskunnan tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten puhumme muistisairauksista ja niitä sairastavista ihmisistä. Vain näin voimme luoda aidosti välittäviä ja kunnioittavia ympäristöjä.
Kuva: T.Semi
