Hei kaikki hyvinvoinnin ystävät!
Oletko koskaan miettinyt, miten voisimme mitata vanhusten onnellisuutta? No, nyt meillä on siihen ratkaisu: bruttokansanonnellisuus! Joo, tiedän, se kuulostaa vähän tylsältä ekonomiselta termiltä, mutta uskokaa pois, tämä on ihan huipputärkeä juttu.
Viehätyin kovasti Pawo Choyning Dorjin elokuvasta ”Koulu maailman laidalla”, jossa mainittiin, että Bhutanissa on käytössä bruttokansanonnellisuus. Se on Bhutanin kehityksen tärkein mittari. Jos se toimii kokonaiselle valtiolle, niin miksei myös ikääntyneiden hoivassa?
Kuvitelkaa, että asuisitte hoivakodissa ja henkilökunta mittaisi joka päivä hymynne leveyttä ja naurunne voimakkuutta. Siitä saataisiin onnellisuusindeksi, joka kertoisi, kuinka hyvä meininki teillä on. Ja jos indeksi laskee, niin hälytys päällä ja lisää iloa tuovia piristysruiskeita, välittömästi!
Mutta ei tässä vielä kaikki. Nyt kun meillä on uudet hyvinvointialueet, niin bruttokansanonnellisuus voidaan ottaa ikääntyneiden hoivan ohjenuoraksi. Kuvitelkaa, että Avin tarkastaja tulee hoivakotiin ja sanoo: ”Hei, teidän onnellisuusindeksinne on liian alhainen. Nyt äkkiä toimintaa, vaikka karaokea, jumppaa ja taidetta!”
Ja mikä parasta, kulttuurin monimuotoisuus on tässä kuviossa ihan keskiössä. Ei enää tylsiä päiviä, vaan asukkaat pääsevät nauttimaan taiteesta, musiikista ja luovista aktiviteeteista. Henkilökunta voisi pukeutua yhdeksi päiväksi asukkaiden lempitaulujen henkilöiksi ja järjestää elävän taidenäyttelyn!
Tietysti tässä on vielä paljon pohdittavaa ja kehitettävää. Miten onnellisuutta mitataan luotettavasti? Entä miten voimme tukea ja rohkaista niitä ikääntyneitä, joille hymyileminen ei ole aina niin helppoa? Onneksi meillä on nyt työkaluja ja intoa tarttua näihin haasteisiin!
Joten ei muuta kuin onnellisuusmittarit käytäntöön! Tehdään yhdessä vanhustyöstä hauskempaa ja merkityksellisempää!
Iloisia kesän onnellisuuden hetkiä toivottaen,
Bruttokansanonnellisuustutkija Taina
PS. Tämä on seuraavan kirjani aihe.
