Katselin Yle Areenasta Taiteilijaelämää -sarjaa, jossa oli vieraana näyttelijä Vesa Vierikko. Hän kertoi esimerkin näyttelijän tekniikasta, jonka Vesa-Matti Loiri opetti hänelle biljardin pelaamisen kautta. Loirin neuvo oli yksinkertainen mutta syvällinen: ”Älä ajattele pallon pintaa, vaan lyö se läpi.” Tämä ohje saattaa vaikuttaa yllättävältä lähtökohdalta hoitotyön pohdinnalle. Kuitenkin tässä viisaudessa piilee jotain, joka resonoi vahvasti niin hoitotyössä, teatterissa kuin monessa muussakin ihmisläheisessä ammatissa.
Pintaa syvemmälle
Hoitotyössä on helppo juuttua rutiineihin ja mekaaniseen suorittamiseen. Aivan kuten biljardissa voisi tyytyä vain hipaisemaan palloa, saattaa hoitajakin keskittyä pelkkiin toimenpidelistoihin ja päivittäisten tehtävien läpikäyntiin. Silloin olennainen jää tavoittamatta.
Kun biljardipelaaja ”lyö läpi”, energia suuntautuu kosketuspistettä syvemmälle. Samoin hoitotyössä todellinen vaikuttavuus syntyy, kun uskaltaa kohdata ihmisen aidosti, nähdä diagnoosin ja oireiden taakse, kuulla sanattomat viestit.
Näyttelijän opissa
Vierikko jatkoi esimerkillään näyttelijäntyöstä avaamalla Loirin vertauskuvaa biljardipallosta näin: ”Älä ajattele ’juon tässä vettä’, vaan ajattele ’tuossa on vettä, minulla on jano’.” eli siirrytään suorittamisesta aidon kokemuksen ja tunteen äärelle.
Tämä ”tunnemuisti” -tekniikaksi kutsuttu lähestymistapa soveltuu erinomaisesti vanhus- ja muistisairaiden ihmisten parissa työskentelyyn. Mekaanisen ohjaamisen sijaan voimme luoda merkityksellisiä hetkiä kytkemällä jokapäiväiset tilanteet muistoihin ja tunteisiin. Aamukahvi avaa oven perheen yhteisiin hetkiin. Ulkoilusta muodostuu aistien ja muistojen matka menneille marjaretkille.
Ammattitaidon ydin
Kuten biljardissa täydellinen lyönti, myös aito läsnäolo ja syvällinen kohtaaminen edellyttävät rohkeutta, heittäytymistä ja jatkuvaa harjoittelua. Se vaatii enemmän energiaa kuin rutiininomainen työskentely. Mutta juuri tällainen ”läpi lyöminen” tekee työstä merkityksellistä ja pitää ammattitaidon elävänä.
Mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ja toisen ihmisen kohtaaminen omana itsenään synnyttää ainutkertaisia hetkiä. Näissä tilanteissa hoitotyön ydin kirkastuu – kysymys ei ole vain toimenpiteistä vaan ihmisyydestä ja välittämisestä.
Kohti syvempää vaikuttavuutta
Biljardipeli, teatteritaide ja hoitotyö saattavat tuntua kaukaisilta toisistaan. Niitä yhdistää kuitenkin sama periaate: todellinen vaikutus syntyy, kun uskaltaa mennä pintaa syvemmälle. Kun ei tyydy vain suorittamaan, vaan antaa työn tarkoituksen ohjata toimintaa.
Tämä edellyttää uskallusta hellittää liiasta kontrollista ja luottamusta omaan osaamiseen. Se vaatii kykyä aitoon läsnäoloon ja valmiutta kohdata myös omat tunteet. Juuri tällaisessa syvällisessä kohtaamisessa syntyy hoitotyön – ja ehkä koko elämän – olennaisin merkitys.